perjantai, 8 joulukuun, 2023
Papu-, linssi- ja herneruoat

Letut kikhernejauhosta

Kikherne- eli gramjauhoista noin viidesosa on proteiinia eli niiden proteiinipitoisuus on suurin piirtein samaa luokkaa kuin raejuuston tai broilerijauhelihan proteiinipitoisuus. Kikhernejauhoissa on tavallisia jauhoja voimakkaampi maku. Kikhernelettujen testaamisen voi hyvin aloittaa seoksella, johon tulee myös (täysjyvä)vehnä- ja perunajauhoja, jolloin maku on miedompi. Kikherne- eli gramjauhoja myydään aasialaisia ruokatarvikkeita myyvissä liikkeissä, esimerkiksi Hakaniemen Vii-Voanissa (2,50 euroa/kg).

Lettuja voi syödä sinällään tai suolaisella ja makealla täytteellä. Nämä letut maistuvat myös perinteiseen tyyliin hillon ja sokerin kanssa. Hedelmäviipaleet ovat terveellisempi täytevaihtoehto makean ystävälle. Jos kaipaa suolaista purtavaa, voi pannuun laittaa ruokalusikallisen aivan hienoa sipuli- tai kesäkurpitsasilppua ja kuullottaa sitä ensin miedolla lämmöllä kuumassa öljyssä. Sen jälkeen päälle voi kaataa lettutaikinaa ja paistaa letun molemmilta puolilta. Lettujen seuraksi sopii myös salsakastike (ohje alempana).

Miedomman makuinen seos

1 osa kikhernejauhoja (esim. 1 osa = 1 dl, jolloin ohuita isoja lettuja tulee 7)
1 osa (täysjyvä)vehnäjauhoja
1 osa perunajauhoja
2,5 osaa vettä
öljyä paistamiseen
(0,5 tl suolaa)
(0,5 – 2 tl yrttimaustetta tai curryjauhetta suolaisiin lettuihin)
(1 rkl sokeria tai hunajaa makeaan lettuun)

Vahvemman makuinen seos (3 isoa lettua)

1,5 dl kikhernejauhoja
1,25 dl vettä
(ripaus suolaa)
(1/4 tl jauhettua mustapippuria suolaisiin lettuihin)

Sekoita kaikki ainekset haarukalla niin, ettei seokseen jää isoja jauhopaakkuja. Anna turvota 15 – 20 minuuttia ja sekoittele taikinaa paakkujen poistamiseksi noin viiden minuutin välein. Odotellessasi taikinan turpoamista voit tehdä mahdolliset lettujen täytteet valmiiksi. Taikinan koostumuksen pitää olla samanlainen kuin tavallisessa lettutaikinassa. Lisää tarvittaessa taikinaan hieman jauhoja tai vettä sopivan koostumuksen saavuttamiseksi. Lopuksi sekoita haarukalla niin, että pienemmätkin jauhopaakut sekoittuvat tasaiseksi lettutaikinaksi. Kuumenna tilkka rasvaa paistinpannulla. Odota, että pannu ja rasva ovat riiittävän kuumat, koska muuten letut tarttuvat pannun pohjaan. Kaada lettutaikinaa pannun keskelle ja kääntele pannua niin, että taikina leviää koko pannulle tai levitä taikina paistinlastalla koko pannulle. Jotta letut kypsyisivät myös keskeltä ja maistuisivat hyvältä, niiden pitää olla riittävän ohuita, 1 – 2 mm paksuisia. Paista letut molemmin puolin kullanruskeiksi. Letut ovat parhaimmillaan lämpiminä.