perjantai, 8 joulukuun, 2023
Papu-, linssi- ja herneruoat

Papu- tai linssikeitto tai -muhennos

Papukeittoon voi käyttää eri papulajikkeita mielensä mukaan. Keittoon sopivat esimerkiksi mustapavut tai punaiset pitkäpavut, joita myydään aasialaisten ja afrikkalaisten elintarvikkeiden myymälöissä nimellä ”red cowbeans” tai ”red chowri”. Pienemmillä papulajikkeilla keittoaika on lyhyempi. Papujen sijaan voi käyttää myös linssejä, jotka kypsyvät nopeammin ja joita ei tarvitse liottaa. Kuivattuja papuja saa edullisesti (3 – 4 euroa/kg, 2012) tavallisista päivittäistavarakaupoista. Vaihtelua saa hakemalla esimerkiksi Ruohonjuuren irtomyynnistä kotimaisia kuivattuja härkäpapuja (3,50 euroa/kg, 2012) tai harvinaisempia papulajikkeita aasialaisia ja afrikkalaisia elintarvikkeita myyvien kauppojen, esimerkiksi Vii-Voanin runsaista valikoimista (kuivatut pavut alkaen 3 euroa/kg, 2012). Valmiiksi kypsennetyt tölkkipapujakin voi käyttää. Ne maksavat päivittäistavarakaupoissa 3 – 7 euroa/kg (2012).

Reseptillä tulee iso kattilallinen paksua keittoa, joka käy myös muhennoksesta. Lisäkkeeksi voi keittää esimerkiksi pastaa, jos on tarkoitus, että ruokaa riittää isommalle poppoolle.

500 g kuivattuja papuja tai linssejä (esim. mustapapu, punainen pitkäpapu ”red cowbean” tai vihreä/punainen linssi)
2 tölkkiä tomaattimurskaa (yhteensä n. 750 g)
1 – 2 sipulia
2 – 4 porkkanaa ja/tai 2 – 4 perunaa
3 valkosipulinkynttä
0,5 – 2 tl chilijauhetta tai 1 – 2 tl mustapippuria, voit myös käyttää chilillä maustettua tomaattimurskaa
3 – 5 tl tai maun mukaan yrttimaustetta tai rosmariinia, timjamia ja oreganoa tai intialaista mausteseosta
vettä
iso kattila

Huuhtele pavut ja liota niitä yön yli (8 – 10 tuntia). Linssejä ei tarvitse liottaa, mutta ne kannattaa huuhdella ennen käyttöä. Kaada pavut tai linssit kiehuvaan veteen kypsymään. Sillä aikaa kun pavut tai linssit kiehuvat, pese, kuori ja pilko juurekset. Kuori ja silppua sipulit. Kuori valkosipulinkynnet. Kun pavut tai linssit ovat kypsyneet, siivilöi ne. Vaihda kattilaan tuore vesi, lisää pavut tai linssit, juurekset, sipuli ja valkosipuli ja tomaattimurska. Lisää mausteita pienissä erissä maistaen välillä, kaipaako keitto vielä lisää mausteita. Keitä tai hauduta kunnes perunat ovat kypsyneet. Lisää lopuksi halutessasi esimerkiksi 3 – 6 dl vettä, jotta saat sopivan koostumuksen keitolle.