perjantai, 8 joulukuun, 2023
Ulkonäkö

Ulkonäkö

horsma4422Kosmetiikka

Edullisia löytöjä voi tehdä ruokakauppojen kosmetiikkahyllyiltä, esimerkiksi Nivean creme perusvoide on testissä todettu toimivaksi, Samoin Cien Anti-Wrinkle Day Cream Q10 sekä Eucerin Anti-Age Hydraluron-Fillen ovat pärjänneet kosmetiikkatesteissä.

Yleistuotteiden käyttörepertuaarin laajentamista voi kokeilla, esimerkiksi yleiskosteusvoiteen toimivuutta kasvovoiteena.

Vinkkejä luonnonmukaisen kosmetiikan käyttöön ja luonnontuotteiden käyttöön

Kylmäpuristettu kookosrasva, noin 10 euroa, luomukaupasta. Monipuolinen: toimii vartalovoiteena, yövoiteena, silmämeikin poistoon ja päänahan ja hiuslatvojen kosteutukseen. Riittoisa. Puhdas luonnontuote, jota voi käyttää myös ruuanlaitossa.

Kehäkukkavoide, muutama euro, marketista. Kosteuttaa tehokkaasti kuivia ihoalueita.

Itsetehdyt vartalonkuorinnat ja kasvonaamiot. Esimerkiksi merisuolaa ja oliiviöljyä voi käyttää kuorivaan naamioon ennen suihkussa käyntiä.

Hiuksia voi vaalentaa ja niiden kiiltoa lisätä hunajalla. Seokseen tarvitaan yksi osa hunajaa ja neljä osaa vettä sekä kaksi teelusikallista kardemummaa ja kaksi ruokalusikallista oliiviöljyä. Hiusten vaalentaminen on sotkuista touhua, joten seoksen levittämisen jälkeen kannattaa laittaa muovipussi hiusten peitoksi, jottei töhnä valu liikaa. Vaikutusaika on yhdestä kahteen tuntia ja hoito saattaa vaatia monta toistoa ennen kuin vaikutukset alkavat näkyä.

Yleisvinkkejä

Kosmetiikan käytön sopivaa määrää voi pohtia omalla kohdallaan. Parhaiksi ihonhoitokonsteiksi voivat käytännössä osoittautua riittävä uni, liikunta ja ulkoilu, tupakoimattomuus, maltillinen alkoholinkäyttö sekä monipuolinen ruokavalio, johon kuuluu riittävästi hyviä kasviöljyjä ja tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Kun nämä taustatekijät ovat kunnossa, kosmetiikan tarve on usein pienempi.

Naamaa voi myös jumpata, sillä saa kivasti veren kiertämään ja eloa kasvoihin

Myös oman ihotyypin huomioiminen voi vähentää tarvetta käyttää kosmetiikkaa. Esimerkiksi kuivaihoisen ei kannata talvisaikaan käydä yli 37-asteisessa suihkussa, koska ihon rasvat liukenevat helpommin kuumaan veteen.

Kertakäyttöisten partahöylien käyttöikää voi pidentää jopa puoleen vuoteen tai vuoteen ”teroittamalla” niitä esimerkiksi kirpparilta tätä käyttötarkoitusta varten hankittuihin farkkuihin joko ennen jokaista käyttökertaa tai jokaisen käyttökerran jälkeen. Partahöylä huuhdellaan puhtaaksi ennen teroitusta ja teroituksen jälkeen. Kymmenestä kahteenkymmeneen vetoa sekä ylös farkun lahjetta että alas farkun lahjetta on riittävä määrä pitämään terän käyttökuntoisena. Partahöylä kannattaa puhdistaa aina ennen säilytykseen laittamista.